teamjuuso.com

 

 


Juuson sekalaisia 2006

Tässä artikkelissa kerron useita pieniä juttuja ja ajatuksia. Toivottavasti esille nostamani asiat herättävät keskusteluja ja ajatuksia. Mahdollisesti jopa toimintaa ja muutoksia. Kuten otsikko kertoo on kyseessä sekalaiset palat eli kaiken kattavaa ja käsittelevää artikkelia on turha odottaa. Jokainen Teistä voi pysähtyä miettimään yhtä palasta kerrallaan ja sitten sopivan hetken tullen keskustella asiasta tai siirtyä toiseen palaan. Vaikka juttuja on useita, pitää muistaa seuraavat kolme asiaa.

1) Kaikkea ei voi muuttaa kerralla.
2) Roomaakaan ei rakennettu päivässä.
3) Yhteystietoni löytyvät sivuiltani.

Valmentautumisesta

Aluksi ajatuksia urheilusta ja valmentautumisesta. Näitä asioita olemme pohtineet ja tuoneet/tuomme harjoitteluun vuoden 2007 valmistautumisessa. Valmennettavani ovat Tommi Martikainen, Karo Gustafsson ja Markus Jäderholm.

Analyysi: plussat ja miinukset

Kauden loputtua laitoimme paperille kauden plussat ja miinukset. Jokaisen pyöräilijän kanssa kahdestaan keskustellen. Heti kun olimme päättäneet jatkaa valmennusyhteistyötämme, aloimme suunnitella tulevaa vuotta. Kauden päätavoitteet saavutimme kaikkien kohdalla, mutta kaikkia tavoitteita emme, siis työtä riittää vielä. Kehittämistoimia löytyi ennen kaikkea miinuksista, mutta plussapuoliakin (vahvuuksia) kehitetään. 

Kokonaisrasitus kauden 2007 teemana

Tulevalle vuodelle otimme kantavaksi teemaksi kokonaisrasituksen. Perusharjoittelua emme toki unohda, siis treenataan entistä kovemmin ja enemmän. Kokonaisrasituksen seurannalla ja huomioimisella saamme paremmin hyödynnettyä harjoittelun. Seuraavassa muutamia seikkoja, joihin kiinnitämme enemmä huomiota. Kaikessa toiminnassamme pyrimme keskittymään siihen, mihin voimme itse vaikuttaa ja joihin erilaiset resurssit antavat mahdollisuuksia.

Suunnitelmallisuus: Tommin kohdalla ensikauden suunnitelmat ja kilpailuohjelma on helpompi tehdä, koska tallipaikkaa varten ei tarvitse antaa näyttöjä. Näin voimme suunnitella kilpailuohjelman pitemmällä tähtäimellä, myös kesän harjoittelua saamme näin tehostettua.

Harjoittelunseuranta: Harjoittelunseurannassa tulemme käyttämään tihenevää testausta ja wattimittaria, koska ajattelimme tehdä myös kevyviä välikelintreenejä. Tommin testiprotokollaa muutamme nyt syksyllä sellaiseksi, että voimme tehdä samanlaista testiä loppu-uran ajan ja lisäksi saamme tehtyä submaksimaalisia kontrollitestejä paremmin.

Harjoittelun rytmitys: Tulemme rytmittämään harjoittelua entistä enemmän, joka tarkoittaa lähinnä selkeiden 4-6 päivän keveitä jaksoja, sopivin väliajoin. Sopivaa väliaikaa en vielä tiedä, mutta tuntumana on; yksi kevyt jakso jokaisessa 5 viikossa. Viikko on mielestäni liian kankea ja pitkä rytmityksen jakso.

Harjoitustiheys: Mielestäni monet harjoitukset ovat liian harvoin, jos niitä tehdään kerran viikossa, mutta liian usein 2 kertaa viikossa. Siis ideaalina pidän tällä hetkellä esimerkiksi kehittävässä voimaharjoittelussa ja välikelissä 3 kertaa kahdessa viikossa.

Lauantai tai sunnuntai lepopäivänä: Tulemme käyttämään, ennen kaikkea Karon kohdalla, lauantaita tai sunnuntaita lepopäivänä. Näin lepopäivä on lepopäivä eikä työ- tai juoksevien asioiden hoitopäivä. Viikonloppuja pyrimme suunnittelemaan säännöllisesti myös keveille jaksoille.

Kevennetty kevät: Asiasta lisää jutussa myöhemmin. Tommin kohdalla tarkoittaa vähempää opiskelua ja Karon kohdalla mahdollista 4-päiväistä työviikkoa.

Valmentaja matkaa: Tässä ajatuksena on se, että minä valmentajana menen urheilijoiden luokse ja näin urheilijoiden matkarasitus ja –aika vähentyy. Olen kyllä aika kotikissa, mutta pojat ovat miettineet minulle sopivia porkkanoita.

Matkajärjestelyistä: Joitain ajatuksia matkajärjestelyistä. Panosta aina matkustamisen mukavuuteen, muista tauot, eväät ja mahdollisuus palauttavaan harjoitukseen. Kotimaan kilpailujen matkajärjestelyissä ei kannata aina valita halvinta mahdollisuutta. Ihmiset uhraavat usein liikaa energiaansa ja aikaansa etsiessään halvinta vaihtoehtoa. Liika hintaan tuijottaminen hämää usein, pitäisi huomioida kokonaisuus (ruokailut, matka kilpailupaikalle, stressi epävarmuudesta jne).

Eurooppaan suuntautuvista kilpailumatkoista olen todennut, että kaksi (2) automatkaa kaudessa Keski-Eurooppaan vielä menee. Kolmannen kohdalla kannattaa lentää ja laittaa huoltomies autolla matkaan.

Tommin suositus: Tallinnan kannattaa matkata businessluokassa, jossa on tarjotaan lipunhinnalla pientä purtavaa, lehtiä jne. Lisäksi kanssamatkustajia on paljon vähemmän. Hintakin on kohtuullinen. ”Ennen inhosin laivamatkaa, mutta nyt matkaa jopa odottaa.” toteaa Tommi.

Kumpiko vai molemmat?

Koska resurssit ovat aina rajalliset, joudumme usein valintatilanteiden eteen. Tässä muutama pähkinä purtavaksi.

Lähdetäänkö etelän lämpöön leirille vai harjoitellaanko kotona:

Ajoleirit ovat aina mukavia, mutta ovatko ne välttämättömiä. Ulkomaan leirit maksavat ja vievät aikaa. Ennen kaikkea työtätekevillä, joilla kustannukset tulevat usein tuplana, kun tulee leirin kustannukset ja palkan menetykset. Kokonaisrasitus huomioiden jopa triplana, koska leirin jälkeen tarvittaisiin vielä lepoaikaa kotona, ennen töihin palaamista. Harkinnan paikka, mitä teen?

Kalusto vai leiri:

Ettei menisi mietiskely liian helpoksi, kyseenalaistan kalustohankinnat. Kannattaa miettiä laittaako tuhansia euroja (lue kaikki rahat) uuteen kalustoon vai lähtisikö leirille harjoittelemaan. Mielestäni kalusto ei ole rajoittava tekijä suomalaispyöräilijöiden menestymiselle. Vaikka uudet vehkeet on aina kivoja! Mutta pitää muistaa, että kaikkea ei voi saada, edes joka kerta.

Kenties kevennetty kevät

Yhtenä vaihtoehtona on tehdä keväällä vähemmän töitä ja treenata kotona. Voi tehdä esimerkiksi maalis- huhtikuusta lähtien 4-päiväistä työviikkoa. Kustannukset ovat yllättävän pienet, verrattuna kahden viikon palkattomaan leirilomaan. Tällä vaihtoehdolla voi saavuttaa useita kokonaisrasitusta pienentäviä tekijöitä.

Näissä toimissa meillä onkin paljon haastetta. Joudumme monesti menemään ulos mukavuusalueeltamme ja tekemään kipeitäkin päätöksiä ja ratkaisuja. Silti on muistettava, että kaikkea ei voi tehdä kerta rysäyksellä. On parempi napsia rusinoita pullasta, perustyöntekoa unohtamatta.

Kilpailukalenterista ja kotimaan kilpailuista

Kansainväliseen kilpailukalenteriin emme voi suuresti vaikuttaa joten muutama ajatus kotimaan kilpailuista.

SM-paritempo ja SM-kriterium

Mielestäni kilpailut sopivat hyvin samaan viikonloppuun, mutta toisessa järjestyksessä. Siis lauantaina henkilökohtainen SM-kriterium ja sunnuntaina SM-paritempo. Tällä järjestyksen muutoksella uskoisin, että paritempoon saisimme enemmän pareja. Näin välttäisimme suurelta osin suomalaistyylisen ”tärkeämpään” kilpailuun keskittymisen. Paritempo olisi hieno porkkana kriteriumissa pettyneille ja paritempossa voitosta taistelevien en usko ”väsyvän” liikaa kriteriumista.

SM-maantiekilpailut

Suomessa on juhannus kansainvälisen kalenterin maanmestaruuskilpailujen viikonloppuna. Siksi siirtäisin SM-maantiekilpailut rohkeasti elokuun alkuun. Uskon että elokuussa vaikka Ranskan ja Espanjan ympäriajojen välissä, pidettynä ei SM-kilpailujen ajankohta vaikuttaisi merkittävästi ammattilaisiemme arkeen. Pääasiassa kotimaassa kilpailevien osalta siirto olisi loistava, kaikki saisivat harjoitella kauniissa kesässämme. Saisimme lisäksi kaivattua säpinää myös heinäkuun kilpailuihin ja myös hyviä viikonloppuja kilpailujen järjestäjille. Tällä hetkellä olen huomannut että Suomessa tapahtuu tietynlainen väsähtäminen ja motivaation heikkeneminen, heti SM-maantiepyöräilyjen jälkeen.

MM-tempon valinnoista

Seuraava nopea ehdotus. Hallitseva suomenmestari sekä miehissä että naisissa MM-aika-ajoon, toisen osallistujan valinnassa käytettäisiin harkintaa. Näin tempomestari voisi hyvissä ajoin valmistautua tulevaan MM-kilpailuun. Kuten voitte huomata en oikein usko, että kaikki ehdotukseni niellään purematta. Siis tämä ja SM-maantiekilpailujen ajankohta.

Alueteamit

Uudenlaista team ajattelua olen kehitellyt yhdessä kollegani Antti Hagqvistin kanssa pyöräilystä keskustellessamme. Keskustelemme joskus jopa pyöräilystäkin, yleensä kyllä jostain mielenkiintoisesta.

Suomessa ja kotimaan kilpailuissa pyöräily on muutamaa seuraa ja joukkuetta lukuun ottamatta pitkälti yksilöurheilua. Kuitenkin tiedämme että kyseessä on joukkuelaji. Voisimme aluksi valita muutaman kilpailun, jossa jakaisimme ajajat joukkueiksi, vaikka alueellisin perustein. Päästäisiin me savolaiset näyttämään Helsingin herroille ja Tampereen tallaajille.

Järjestelyjä tällainen kilpailu vaatisi seuraavat asiat (ainakin):

-         Palkinnot pelkästään joukkueelle

-         Mahdollisesti myöhemmin joukkuecup

-         Team managerit ja huoltojoukot kilpailupaikoilla

-         Kokonaiskoordinoijan

Plussia alueteameistä:

-         Uudenlainen yhteisöllisyys ja yhteistyö

-         Ammattimainen toiminta  kilpailuissa (tämä helpottaa ajajien siirtymistä myöhemmin               suomalaisiin tai ulkomaisiin joukkueisiin)

Kehitysidea SPU:n lehteen

Pikkulinnut ovat laulaneet, että haluaisivat kuulla ja lukea suomalaisien pyöräilijöiden urheilusta, elämästä ja arjesta, myös tästä lehdestä. Kaikki pyöräilyn osalajit huomioiden esimerkiksi yksi kustakin lajista joka lehteen. Jutut voisi aloittaa vaikka Antti Träskelin. Muitakin kirjoittajia varmasti löytyy, jos ei helpolla niin sitten vaikeamman kautta.          

Syksyn ja talven iloksi muutamia suosituksiani, sekalaisista aiheista.

Ruoka:             Poro
Lautapeli:        Touche
Urheilu:            Jalkapallo, etenkin Englannin sarjat
Vedonlyönti:    greyhounds ja edellinen
Tieteen ala:     Sumea logiikka
Kuvataide:       Impressionistit erityisesti Edgar Degas
Musiikki:          Klassinen musiikki, myös livenä, Joululaulut
Kirjoja:             Roomalaisen sotilaan käsikirja (Lesley Sims), Sumea logiikka (Bart Kosko)

Karon kirja vinkki:
Isien työ (Kustaa Vilkuna ja Eino Mäkinen), kuvateoksena